Turvaistuin yksin eri riitä takaamaan lapsen turvallisuutta autossa. Vilkas lapsi voi turvaistuimessa istuessaan aikaansaada monenlaisia vaaratilanteita, mikäli niihin ei ole ennalta varauduttu: ovi aukeaa, jos lapsilukkoa ei ole kytketty päälle.
Turvaistuimen etusuoja
Turvaistuimen etusuoja estää esimerkiksi oven vaaralliset vahinkoavaukset. Koska kaikki lapset eivät pidä edessään olevasta suojauksesta, kannattaa tällaista istuinta ehdottomasti kokeilla ennen ostopäätöstä.
Turvaistuin etusuojalla ja muut turvavälineet autooh löydät täältä!
Turvaistuintesti Eurotest 2011
Turvaistuimia testattiin jälleen. Laaja eurooppalainen turvaistuintesti tehtiin 11:ttä kertaa. Testaajien mukaan turvaistuinten turvallisuuskehitys jatkuu edelleen hyvänä, mutta huolena on heikkojen arvosanojen saaneiden istuinten yllättävän voimakas lisääntyminen. Kaikkiin painoluokkiin on kuitenkin kuluttajille tarjolla turvallinen ja lapselle mukava istuin.
Turvaistuin kannattaa aina hankkia alan erityisliikkeestä, jolloin voi olla varma siitä, että tarjolla on vain testattuja ja turvallisia istuimia. Asiantuntevaa apua turvaistuinten valintaan ja laajan valikoiman löydät täältä!
Turvakaukalo vai turvakoppa?
Turvaistuimia testattiin jälleen. Laaja eurooppalainen turvaistuintesti tehtiin 11:ttä kertaa. Tärkeimpinä ominaisuuksina testissä pidetään turvallisuutta, käytän helppoutta ja ergonimiaa.
Turvakaukalojen lisäksi testissä oli mukana vaunukopan mallinen kaukalo, joka soveltuu vastasyntyneille. Turvakoppaa on hyvä käyttää esimerkiksi pitkillä lomamatkoilla. Pieni vauva ei saisi yhtäjaksoisesti istua turvakaukalossa puoltatoista tuntia kauempaa, ellei istuimessa ole makuuasennon säätöä, jolla selkänojan kulmaa pystytään säätämään.
Turvaistuinten testaaminen ja sivutörmäystestit
Turvaistuimia testattiin jälleen. Laaja eurooppalainen turvaistuintesti tehtiin 11:ttä kertaa. Tärkeimpinä ominaisuuksina testissä pidetään turvallisuutta, käytän helppoutta ja ergonimiaa. Vaikka turvaistuimille ei vieläkään vaadita sivutörmäystestejä, tässä testissä ne tehtiin. Istuimista 10 sai sivutörmäysturvasta kiitettävän arvosanan. Tässä suhteessa kehitys on ollut merkittävä, sillä viime vuotiseen testiin verrattuna kiitettävien arvosanojen määrä yli kolminkertaistui.
CYBEX ja BRITAX ovat kehittäneet erityisen hyviä sivusuojia omiin istuimiinsa. Turvaistuin ja turvavyösituin ovat jokaisen autoilevan perheen pakkovarusteita. Katso lisää täältä!
Uusin turvaistuintesti Eurotest 2011
Turvaistuimia testattiin jälleen. Laaja eurooppalainen turvaistuintesti tehtiin 11:ttä kertaa. Uusimman turvaistuintestin tulokset ovat suoraan verrattavissa vuosien 2007-2011 vastaaviin, sillä tuona aikana testiin ei ole tehty muutoksia. Turvaistuimet ovat vuosien saatossa kehittyneet huomattavasti, vaikka muutokset turvaistuinstandardi ECE-44:n vaatimuksissa olvatkon olleet varsin vähäisiä.
Useat valmistaja ovat reagoineet autojärjestöjen ja kuluttajajärjestöjen vaatimuksiin tuotekehityksessään niin, että istuinten turvallisuus ylittää laissa määritellyt vaatimukset.
Tämänkertaisessa testissä tutkittiin 30 turvaistuinta eri painoluokissa. Kaksi istuinta testattiin tukijalalla ja ilman. Ainoan kiitettävän arvosanan saanut istuin oli tukijalallinen alimpaan painoluokkaan kuuluva turvakaukalo.
Turvakaukalot ja muut testeissä menestyneet turvalaitteet autoihin löydät täältä!
CYBEX Solution X2-Fix – jopa 80% enemmän turvaa!
CYBEX Solution X2-Fix turvaistuin 2011 – jopa 80% enemmän turvaa! CYBEX Solution X2-Fix testivoittaja-turvaistuin tarjoaa uusinta turvallisuustekniikkaa. Solution X2-Fix turvaistuimessa on sivutörmäyssuojat, useita säätömahdollisuuksia sekä helposti pesua varten irroitettavat kankaat.
CYBEX Solution X2-Fix on paranneltu versio CYBEX Solution X-Fix turvaistuimesta. Uudessa versiossa on entistä tehokkaammat sivutörmäyssuojat (Linear Side Impact Protection System), jotka suojaavat erinomaisesti sivusuuntaisissa törmäyksissä erityisesti päänseutua. CYBEX Solution X2-Fix voidaan kiinnittää auton isofix-kiinnikkeillä, jolloin se pysyy tukevasti ja turvallisesti paikallaan.
CYBEX Solution X2-Fix 2011 turvaistuimen ominaisuuksia:
- Istuinosa: Todella hyvin suojaava, nykyaikainen sivuturvajärjestelmä. 11 eri asentoon säädettävä selkänoja-pääntuki. Patentoitu 3-vaiheinen pään lepoasentoon säätö. Laadukkaat, hengittävät kankaat on helppo irroittaa ja konepestä. Tavaralaatikko istuimen alla.
- Soveltuvuus: CYBEX Solution X2-Fix on hyväksytty normin ECE R44 versio 04:n mukaisesti 15 – 36 kg painoisille lapsille.
CYBEX Solution X2-Fix turvaistuimen tekniset tiedot:
- Mitat: 45 x 55.5 x 66-82 cm
- Paino: 7 kg
Katso lisää CYBEX-tuotteista täältä ja osta omasi edulliseen hintaan!
